Kyllä!

En olisi aikanaan edes kuvitellut että menisin naimisiin, saati sitten että aloittaisin pitämään aiheesta blogia. Häät tuntuivat aluksi vain valtavalta taakalta, joka vie rahat sekä vapaa-ajan. Ja mikä hössötys ja stressi yhden päivän takia! Pah! Ajattelin, että ehkä ennemminkin karkaisin naimisiin, jos naimisiin tulisi mennä. 

Mutta tässä sitä ollaan. Kesän myötä (ja parin ystävän häiden myötä), omat häät ovatkin alkaneet tuntumaan joltain suurelta, mutta ihanalta asialta. Olen hankkinut jo muutamia koristeita, ja huomaan googlettelevani kaikkea häämarsseista sukkanauhoihin? Entisestä vastahakoisesta perinteisten kirkkohäiden vastustajasta onkin kuoriutumassa hyvää vauhtia höpsö "häähullu". Enkä enää koe, että kyseessä on vain yksi päivä muiden joukossa. Tuleehan avioliittoon astuminen olemaan suurin ja hienoin hetki tähän astisessa elämässäni. Ja vaatiihan isolle porukalle juhlien järjestäminen aikaa, oli ne sitten häät tai mikä muu tahansa juhla. Uskon että hyvällä suunnittelulla pystyy itsekin rentoutumaan ja pitämään hauskaa.

Koen tarvitsevani jonkun kanavan, jonne voin purkaa hääinnostusta, ja blogi tuntui hauskalta vaihdoehdolta. Ja jos (ja kun) oma motivaatio suunnitteluun loppuu, voin palata tänne fiilistelemään. Sanomme tahdon 1.7.2017, ja tämä blogi kertoo matkasta kohti sitä. 

fa5.jpg

Toistaiseksi on vielä tällainen fiilis häiden suunnittelun suhteen. Mutta tästä se lähtee!